Tukijat


Tuulet nousi, lentokoneet ei

24.11.2022

Aamulla laitettiin edellisillan käskyn mukaisesti teltta alas ja kamat lähtökuntoon. Aamiaisen jälkeen tuli taas viivästystieto, ja paria tuntia myöhemmin otsallakin jo näki, ettei tänään lennetä.

Sääennustus tarjoilee huomiselle perjantaille myrskytuulta, joten täällä on laitettu kaikkea tiukemmin lumeen kiinni. On erittäin todennäköistä, etteivät lennot pyöri seuraavaan pariin päivään, joten täällä istutaan ja lihotaan vielä hetki. Aikataulussamme on valtavasti varmuusvaraa, joten mikään ei vaarannu, vaikka pääsisimme vasta viikon päästä liikkeelle. Tällä viivästyksellä on myös positiivisia vaikutuksia: säät lämpenevät koko ajan, ja Tero sai nuhan, joka ehtii odotellessa parantua.

Päivän kuvassa lounge-teltta, joka on tullut odotellessa hyvin tutuksi.

Seuraa meitä Instagramissa
Cloudy Camp

Tukijat