Tukijat


Päivä 15 - Whiteoutista huolimatta, mulkku nähty

11.12.2022

Eilisen hyvähenkinen hiihto päättyi n. 25km suoritukseen täydellisessä whiteoutissa. Illan pari vikaa legiä oli totaalista mittarilentoa ja telttaa pystyttäessä alkoi taivaalta tulla myös kevyttä lumisadetta. Keitellessämme illalla seuraavan päivän vesiä ja valmistellessamme illallista puheet kääntyivät jo seuraavan päivän hiihtosäähän. Tiesimme kokemuksesta, että whiteout yhdistettynä lumisateeseen tietää todella tuskallista hiihtopäivää. Ammattireiskoina emme jääneet paljoa aiheen ääreen vatkaamaan, vaan painoimme jouhiparran henkiset unikuulat huiviin ja lähdimme toiviomatkalle Valhallaan.

Aamukeittelyiden lomassa teimme tavanomaisen säätsekin ulko-ovesta ja heti ensisilmäyksellä totesimme pysyvämme tänään paikallamme. Tuuli oli melko vieno, mutta lunta satoi taivaalta melko tymäkästi, näkyvyyden ollessa max 10m. Viestittelimme Norjan pojille (Nansen-retkikunta) päätöksestämme ja he kuittasivat melko nopeasti tehneen saman päätöksen. Erityisesti Teroa tämä viesti lämmitti, koska hän pelkäsi meidän olleen Antarktiksen ainoita pinppejä.

Taukopäivän vietto on kulunut leppoisasti miehille ominaiseen tyyliin. Teron ylikellotettu prosessori vaatii jatkuvasti erilaisia ulkoisia ärsykkeitä ja suurin pelko tuntuu olevan joutenolo ja vahingossa nukahtaminen. Nukahdus nimittäin saattaa pilata jo ennalta tarkkaan suunnitellun yöunen laadun ja vaikuttaa seuraavan päivän kolmannen tunnin hiihtosuoritukseen. Päivä on siis kulunut Teron osalta pitkälti (6h) Blacklist-sarjan katseluun. Mikon taukopäivät retkikunnissa on noudattanut jo lähes neljännesvuosisadan samaa kaavaa. Rikkaan sisäisen mielenmaiseman omaavana maagina hän yleensä ensitöikseen vaipuu unenkaltaiseen horrokseen. Tämän tilan tavoitteena on saavuttaa yhteys Lähteeseen. Yleensä tämä vaihe vaihe kestää 3-4h. Mies itse väittää olevansa kvanttikenttä- ja suhteellisuusteorian puuttuva palanen. Yhteyden muodostumisen jälkeen päivät sujuvat aina leppoisasti joko värikkäiden muistojen tai tulevaisuuden manifestaatioiden parissa. Aikamatkailu mielen sopukoissa, kohdusta hautaan, antaa mukavaa vaihtelua arkiseen retkikuntaelämään. Huolimatta erilaisesta lähestymisestä taukopäivän viettoon on miehillä kuitenkin paljon yhteistä. Molemmat haluavat aina silloin tällöin kattilallisen popcornia ja kaakaoon tehdyn pirtumoukun ja se valmistuu juuri NYT.

…ainiiin se MULUKKU. Mikon vatsa on pienentynyt niin paljon et SE näkyy taas pissatessa!

Sijainti-82.046267, -80.49605
Korkeus merenpinnasta847 m
Lämpötila-13 °C
Tuuli2 m/s NE
Hiihtoa0 h
Päivämatka0.0 km (0.0 km/h)
Yhteensä241 km
Jäljellä884 km
Seuraa meitä Instagramissa
Day in the tent

Tukijat