Tukijat


Päivä 20 - Kohti lopullista voittoa

16.12.2022

Tuntuu aika rohkealta puhua lopullisesta voitosta hiihtopäivänä 20/50, eikö? Niin meistäkin. Siitä huolimatta mielemme kääntyivät tuolle kannalle tänään aamupäivällä. Saimme vihdoin, ensimmäisen kerran, puolikarvat toimimaan. Tämä lisäsi heti hiihtovauhtia ja alkoi tuntua, että ”tästä se lähtee”.

Ei lähtenyt. Antarktis näytti taas kuka määrää ja kuka vikisee. Saavuttiin uuden lumen alueelle. Alkuun sekin tuntui helpolta, muttei pitkään. Saatiin tehdä ihan tosissaan töitä. Siihen kun lisätään yksi irronnut suksen karva ja pienet hiertymäongelmat niin päivä oli kääntynyt päälaelleen erinomaisesta ei niin omaiseksi.

Päivän toiseksi viimeisellä legillä otettiin minttuteet, huudettiin väliperkeleet (idän suuntaan, toki) ja hiihdettiin itsemme pois motivaatiokuopasta. Mieli on edelleen optimistinen: meillä on kaikki valmiina odottamassa parempia päiviä varten. Tänä vuonna kaikki retkikunnat ovat valittaneet merkittävästä määrästä hidasta lunta ja sastrugia - myös Polar Preet, joka hiihti samaa reittiä viime vuonna ja sitä kautta hänellä on vertailukohtaa.

Meillä ei ole minnekään kiire, hiihtelemme sen mukaan mitä Antarktis meille tuo. Kohti lopullista voittoa.

Täällä muuten mieli tekee tepposet. Tai suojelee tyhmää päätä siltä itseltään. Täällä on ihan normaalia saada ajatuksia, kuten:

  • ollaan jo lounaassa, enää neljä tuntia hiihtoa, sehän ei ole paljon mitään. (Kuinka usein Suomessa sitä lähtee neljän tunnin hiihdolle, häh?)
  • enää maksimissaan 30 päivää hiihtoa. Ei paha. (Huoh. Tämän ajatuksen vinoumaa ei varmaan edes tarvitse kommentoida)

Päivän kuvassa Mikko haaveilee meidän ja Ukrainan voitosta.

Sijainti-82.981032, -80.63247
Korkeus merenpinnasta1122 m
Lämpötila-15 °C
Tuuli2 m/s SW
Hiihtoa7 h
Päivämatka20.5 km (2.9 km/h)
Yhteensä345 km
Jäljellä780 km
Seuraa meitä Instagramissa
The dreamer

Tukijat