Päivä 32 - Ylämäkipäivä
Eilen illalla satoi vähän lunta. Siitä muodostui kiva, ohut hiekkapaperikerros meidän ja Antarktiksen välille. Eipä siinä mitään, rauhallisesti olikin tarkoitus ottaa koska edessä siinsi normaalia jyrkempi mäki.
Hiihdeltiin pari tuntia mäen alla olevaan, sastrugeja täynnä olevaan laaksoon. Siellä oli kylmä! Kylmä kylmä kylmä. Tuli ihan pohjoisnapareissu mieleen. Siirrettiin itsemme nopeasti ahkio perässä keikkuen laaksosta mäkeen. Jyrkempää osuutta kiivettiin puolitoista tuntia, sitten pari tuntia tasaista, ja lisää, tällä kertaa loivempaa mäkeä leiripaikalle. Meillä oli hyvä hiihtopäivä, joskaan ei mikään vauhti- tai matkailoittelu. Toistaiseksi 85:s aste on parasta mitä Antarktiksella on ollut meille tarjota.
Tänään sekä meidän lounas että päivällinen olivat niin tulisia, että jouduimme syömään ruoat kylminä; lounas osittain hileisen lumen kanssa että sai alas. Ne, jotka meidät tuntevat, tietävät, että kestämme jokseenkin tulista evästä. Nämä valmisruoat on siis aivan ruokottoman tulisia.
Saimme lukijakysymyksen liittyen hygieniaan ja peseytymiseen. Lapset kysyvät tämän aina ensimmäisenä, aikuiset vasta kun kehtaavat.
Olemme kummatkin erittäin tarkkoja hygieniasta… olosuhteet huomioon ottaen.
Ennen kuin mennään peseytymiseen lähdetään perusteista, eli kropasta irtoavasta tavarasta:
- öisin kustaan pulloon
- päivisin kustaan kaikkialle; välillä oikein hävettää, kun miettii, kuinka paljon kusta Børge on naamalleen saanut (päivän kuva)
- sonnat tehdään yleensä herrasmiesmäisesti teltan absidissa olevaan kuoppaan, joskus, jos on erityisen tuuletonta, saatamme ”villikakata” ulos
- räkä, jota täällä ilman kylmyyden ja kuivuuden vuoksi erittyy ulkona koko ajan vaikkei ole flunssa, valuu minne sattuu tai sitä niistellään hiihtäessä sivuille; täällä ei todellakaan tuhlata paperia niistämiseen. Maskista saattaa välillä löytyä jäätyneitä näytteitä.
Sitten peseytymiseen: kummallekin ukolle on varattu kaksi kosteuspyyhettä per päivä. Sillä saa pyyhkiä mitä haluaa, mutta kyllä meillä painopiste yleensä intiimialueissa on; millään muulla kun ei oikeasti ole väliä pitkäaikaiseen suorituskykyyn ja tulehdusten välttämiseen. Sen lisäksi silloin tällöin saatamme käyttää lunta vesipesun simulointiin. Retkivinkkinä voidaan jakaa, että lumikimpale ahteriin paperilla pyyhkimisten välillä auttaa merkittävästi siistin lopputuloksen saamisessa. Toisena vinkkinä: ulosteet ja ruoka kannattaa pyrkiä pitää erillään, muuten voi tulla pyrstöyskä.
Sijainti | -85.599365, -81.47348 |
---|---|
Korkeus merenpinnasta | 1468 m |
Lämpötila | -25 °C |
Tuuli | 3 m/s SW |
Hiihtoa | 9 h |
Päivämatka | 27.5 km (3.1 km/h) |
Yhteensä | 637 km |
Jäljellä | 489 km |