Tukijat


Päivä 50 - Viisikymmentä päivää on pitkä aika

15.1.2023

Viisikymmentä päivää on pitkä aika olla täysin omillaan ja eristyksissä. Meillä tulee huomenna aamuna tämä viisikymmentä päivää täyteen. Tänä aikana meillä on ollut kaksi ihmiskontaktiksi luonnehdittavaa tapahtumaa:

  • Päivinä 16-17 kumpanakin näimme Hedvigin muutaman kilometrin päästä
  • Päivänä 30 nopeusennätyksen tehnyt Caroline Cote hiihti meidät kiinni ja juteltiin muutama minuutti. Kaikki olivat täysissä maskeissa joten ei edes nähty toistemme naamoja tai silmiä.

Näillä näkymin meidän eristys täällä loppuu ylihuomenna. Huomenna hiihdämme täyden päivän, ja ylihuomenna loput. Olisimme voineet tehdä jonkin viime päivien sankarhiihdon ja lyhentää tätä päivällä, mutta me emme sorru sellaiseen vaan pidämme tavarajunamaisen vauhtimme loppuun asti.

Tänään oli kertakaikkisen upea hiihtopäivä: aurinkoinen, tuuleton pakkasilma, ja lähes täydellisen tasainen jäätikkö. Saimme ensimmäisen havainnon Etelänavalla olevasta Amundsen-Scott -tutkimusasemasta 58 km päästä. Se on niin iso laitos, että näkyy hyvällä ilmalla pienenä pisteenä jo todella kaukaa. Yhtä aikaa motivoivaa ja demotivoivaa nähdä ko. asema: motivoivaa nähdä maali, mutta demotivoivaa tietää, että sinne päästäkseen pitää vielä nykyisestäkin leiristä hiihtää 14 tuntia.

Päivän kuvassa Teron viimeisen keittiövuoron kunniaksi ”keittiön tervehdys”: bensakeittimellä grillattua salamia ja suolakeksiä.

Sijainti-89.613425, -78.711743
Korkeus merenpinnasta2786 m
Lämpötila-25 °C
Tuuli0 m/s SE
Hiihtoa9 h
Päivämatka27.2 km (3.0 km/h)
Yhteensä1085 km
Jäljellä43 km
Seuraa meitä Instagramissa
salami and pretzel grilled on the gas stove

Tukijat