Päiväkirja

Tukijat


Päiväkirja

Retkikunnan hiihdon aikana kerromme kuulumiset päivittäin. Datayhteydet ovat hyvin rajoitetut, joten lähetämme pienen kuvan vain, kun siihen on mahdollisuus.

Takaisin kotona

26.1.2023
Kotimatka meni melko mallikkaasti, mitä nyt Santiago de Chilen lentokentällä jouduimme yllätykseksemme ottamaan matkatavarat ulos ja kirjaamaan ne uudelleen sisään. Aikaa vaihtoohn meillä oli varattuna vain puolitoista tuntia. Tähän kun lisää terminaalin…

Retrospektiivi

21.1.2023
Pääsimme viime yönä puoli kahden aikaan hotellille. Järkevintä olisi varmasti ollut mennä nukkumaan, mutta koska tämä oli ensimmäinen kerta pariin kuukauteen kun saimme internet-yhteyden laitteisiimme, käytimme seuraavat tunnit viestien selaamiseen ja…

Lento pois Etelämantereelta toteutuu

20.1.2023
Saimme juuri tiedon, että meidät ja 58 muuta henkilöä hakeva Boeing 757 on Puntan lentokentällä lähtövalmiudessa. Eli tarvittava kymmenen tunnin sääikkuna aukesi ja me olemme näillä näkymin ensi yönä takaisin Punta Arenasissa. Siellä meitä odottaa ainakin…

Odottaminen kuuluu lajin luonteeseen

19.1.2023
Pitkästä aikaa saimme nukuttua hyvin: Olemme vähän alemmissa korkeuksissa, ja jatkuva stressi on vähentynyt. Päivän aikana huolsimme varusteitamme lentokuntoon, mutta muuten täällä jatkuu päivämme murmeleina: syömme, ja odotamme tietoa Puntaan lähtevästä…

Takaisin Union Glacierille

18.1.2023
Eilisen Etelänavalle pääsyn jälkeen alkoi hälinä: paikan päällä oli jo tuttuja odottamassa lentoa, ja viisi tuntia meidän jälkeen saapui vielä yksi tuttu lisää perille. Ilta siis meni ruokateltassa istuessa ja jutellessa myöhään yöhön. Joukossa oli monia…

Päivä 52 - Perillä

17.1.2023
Mikko ja Tero saavuttivat maantieteellisen etelänavan 17.1.2023 kello 15.50 Chilen aikaa. Reitti kulki Hercules Inletistä Etelänavalle, ja matkaan meni yhteensä 51 päivää ja 7 tuntia. Matka suoritettiin ilman ulkopuolista tukea tai avusteita (unsupported…

Päivä 51 - Nyt ollaan lähellä

16.1.2023
Meillä on käynyt (kerrankin) todella hyvä tuuri, tai sitten täällä Etelämantereen tasanteelle paistaa aina aurinko eikä tuule laisinkaan. Oli siis erinomainen hiihtokeli, ja me edettiin suunnitelman mukaisesti noin 17km päähän etelänavasta. Huomenna herätään…

Päivä 50 - Viisikymmentä päivää on pitkä aika

15.1.2023
Viisikymmentä päivää on pitkä aika olla täysin omillaan ja eristyksissä. Meillä tulee huomenna aamuna tämä viisikymmentä päivää täyteen. Tänä aikana meillä on ollut kaksi ihmiskontaktiksi luonnehdittavaa tapahtumaa: Päivinä 16-17 kumpanakin näimme Hedvigin…

Päivä 49 - Ehyt, hyvä päivä

14.1.2023
Meillä on viime aikoina ollut aika lailla erilaista säätöä etenkin varusteiden kanssa. Päivät eivät ole sujuneet yllätyksettä. Meidän suurin toiveemme on jo pitkään ollut ehjä, hyvä päivä. Tänään se sitten toteutui: lähdimme aamulla ajallaan, hiihdimme upeassa…

Päivä 48 - Vimeinen aste

13.1.2023
Tänään saavutimme hienossa, kylmässä mutta varsin vähätuulisssa hiihtosäässä viimeisen, eli 89. asteen. Tämä tarkoittaa käytännössä: Matkaa on jäljellä vähän: päivät voi laskea jo puusepänkin yhden käden sormilla. Paskaamme pussiin: viimeisellä asteella kaikki…

Päivä 47 - Tonni täynnä

12.1.2023
Tänään hiihdimme koko reissun toistaiseksi tasaisinta alustaa. Lumi oli nihkeää ja matka hidasta, mutta töyssyjä ei ollut nimeksikään. Tämä johtuu siitä, että olemme Etelämantereen tasangolla (Antarctic plateau). Jos olemme oikein ymmärtäneet, niin tätä jatkuu…

Päivä 46 - Voisiko joku suunnitella toimivan retkikuntasiteen?

11.1.2023
Meillä oli taas tapahtumarikas päivä. Aamulla lähdettiin seisovaan, pilviseen ilmaan. Taas lensi pipot ja kuoritakit ensimmäisen vartin aikana. Neljä legiä päästiin tässä varustuksessa, mutta lounaan jälkeen kylmä aalto vyöryi päälle. Siitä ilma sitten…

Päivä 45 - Upea hiihtokeli

10.1.2023
Tänään oli kertakaikkisen upea hiihtokeli: aurinko paistoi koko päivän ja oli käytännössä tuuletonta. Lumikin oli selkeästi helpompaa hiihtää kuin eilen koska tuuli ei heitellyt sitä ympäriinsä ja lumi ehti kovettua. Ei ne sastrugit vielä loppuneet, mutta…

Päivä 44 - Kitka on kauheaa

9.1.2023
Tänään päästiin 88. asteen puolelle. Maasto tasaantuu pikku hiljaa, mutta tilalle tuli pehmeä, todella kitkainen lumi. Päivän ensimmäiset kuusi legiä taaperrettiin tässä liimassa, ja viimeiset kolme legiä kunnon sastrugeissa. Nopein legi oli 2,9 km/h, eli…

Päivä 43 - Löytyihän niitä kunnon sastrugeja!

8.1.2023
Tänään ohjelmassa oli 87. asteen viimeinen neljännes, ja viimein tämä aste oli maineensa veroinen: nyt saatiin vähän enemmän työtä vaativaa sastrugia, ja aika lailla ylämäkiä. Sää suosi tuulettomuudellaan, joten hiihtäminen maittoi haastavasta maastosta…

Päivä 42 - Pomppuinen lähtö päivään

7.1.2023
Tänään lähti päivä vähän heikosti liikkeelle: Tero oli jo kamojen kanssa ulkona kun Mikko huutaa sisältä teltasta kuorihousujen vetoketjun pettäneen. Pienen tilannekatsauksen jälkeen ei auttanut kuin tyytyä väliaikaisvirityksiin Mikon etumukset peittämiseksi…

Päivä 41 - Lepopäivä

6.1.2023
Tästä päivästä ei ole paljoa tarinoita kerrottavaksi: vietettiin päivä pääosin makuupusseissa. Levättiin, luettiin, viestiteltiin ulkomaailmaan mm. paluulennoista, tehtiin yhdestä powerstretch-välipaidasta mummy tube vatsan suojaksi. Lounaskin nautittiin…

Päivä 40 - Erikoisen vaikea päivä

5.1.2023
Aamuyöllä satoi sentin kerros uutta lunta. Kuten uskolliset lukijamme varmasti muistavat, uusi lumi ei koskaan tiedä täällä hyvää. Tämäkään kerta ei muodostanut poikkeusta. Aamun ensimmäiseen legiin lähdettiin täysin seisovassa ilmassa. Piti ottaa…

Päivä 39 - Vihollinen käyttää napalmia

4.1.2023
Tänään pääsimme 87. asteen kimppuun. Olihan siellä: paljon sastrugia nihkeää lunta ylämäkeä yksi laakso, jossa jouduttiin laskemaan kalliita metrejä alas. Kaikesta ylläolevasta huolimatta hiihdimme hyvän päivän. Pääsimme nipin napin tavoitteeseemme, joka oli…

Päivä 38 - 86. aste taputeltu

3.1.2023
Tänään hiihdeltiin viimeinen neljännes 86. asteesta. Se oli hieman aiempaa hitaampaa maastoa - matka eteni portaittain niin, että oli aina 3-5 km sastrugikenttää, ja lopuksi nousu seuraavalle sastrugikentälle. Onneksi sastrugit olivat pääsääntöisesti…

Päivä 37 - Kesäyö, ja rikkoutunut side

2.1.2023
Viime yö oli todella, todella erikoinen. Tuuli tyyntyi aivan täysin, ja aurinko porotti teltan kylkeen. Telttaan nousi todella kova, porottaa kuumuus, jota ei pystytty viilentämään koska ulko-ovenkarmiin avaaminen ei tuulen vuoksi auttanut. Yritimme nukkua…

Päivä 36 - Puolikas lepopäivä

1.1.2023
Näillä leveyspiireillä kaikkien suunnitelmien on taipumus elää. Viikko sitten suunnittelimme lepopäivän juuri tähän päivään. Sittemmin päädyimme ajatukseen, että hiihdetään pari päivää enemmän ennen lepoa jotta loppuosio jää lyhyemmäksi. Mutta kun aamulla…

Päivä 35 - Hyvää uutta vuotta!

31.12.2022
Tänään ei ollut säässä tai alustassa paljoa valittamista. Vähän oli vilpoista ja välillä vähän nihkeää, mutta saatiin oikein hyvä ja tasainen hiihtopäivä aikaiseksi. Hyvää uutta vuotta kaikille! Meillä ei täällä ilotulituksia näy, mutta päivän kuvassa täällä…

Päivä 34 - Hyvä päivä

30.12.2022
Tänään taputeltiin 85. aste valmiiksi ja siirryttiin 86. asteen puolelle. Lumi oli tasaista ja siedettävän luistavaa melkein koko päivän. Ylämäkeä oli taas roimasti, mutta siihen saadaan tottua: etelänapa on noin 3000m korkeudessa. Kiitos meille lähetetyistä…

Päivä 33 - Nahkeaa menoa

29.12.2022
Tänään jatkettiin upeaa 85:n asteen maastoa. Ainoa ongelma oli, että lumi oli todella nahkeaa. Samaa raportoivat muutkin retkikunnat; taitaa se edellispäivänä satanut lumi tehdä taas meille tepposet, ja kylmyys vain pahentaa asiaa huonontamalla luistoa…

Päivä 32 - Ylämäkipäivä

28.12.2022
Eilen illalla satoi vähän lunta. Siitä muodostui kiva, ohut hiekkapaperikerros meidän ja Antarktiksen välille. Eipä siinä mitään, rauhallisesti olikin tarkoitus ottaa koska edessä siinsi normaalia jyrkempi mäki. Hiihdeltiin pari tuntia mäen alla olevaan…

Päivä 31 - Erikoista säätä

27.12.2022
Tänään herättiin aamulla lähes tuulettomaan, aurinkoiseen ilmaan. Kylmään sellaiseen. Vaikea sanoa kuinka kylmään kun mittari näyttää edelleen sitkeästi plusasteita, mutta nenätuntumalla pakkasta oli ainakin -20. Edellinen olisi ollut ihan normaalia, mutta…

Päivä 30 - Puoliväli

26.12.2022
Tänään oli tähänastisen reissun maastoltaan helpoin päivä. Aurinkokin jatkoi paistamistaan ja olo oli kuin Lapin kevätretkellä. Päädyttiin aivan Thiels Cornerin erittäin karun lentokoneiden välilasku- ja tankkauspaikan viereen yöksi. Päivän kuvassa lentokentän…

Päivä 29 - Tasaista menoa

25.12.2022
Tänäänkin saatiin melko hyvää jäätikköä hiihdettäväksi. Meidän uusi runkonopeus on selvästi löytynyt: tällaisia matkoja pystymme nyt hiihtämään rasituksella, jota kestämme vaikka viikkoja. Näitä päiviä siis lisää. Päivän mittaan rivi vuoria tuli horisontin…

Päivä 28 - Jouluaatto

24.12.2022
Saatiin Etelämantereelta joululahjaksi hyvä hiihtokeli: alusta oli suht ok, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, ja tuuli pysyi matalana. Päivä meni nopeasti ja yllätyksettömästi ja hiihdettiin omat parhaat kilometrit. Teltassa nautittiin alkupalaksi…

Päivä 27 - 84 aste on parempi kuin 83

23.12.2022
Tänään hiihdettiin hyvä, ehjä päivä. Alusta oli puolihyvä tai puolinahkea riippuen siitä onko optimisti vai pessimisti. Tuulikin laittoi vähän vastaan. Siitä huolimatta hyvin edettiin ja päädyttiin huomista ajatellen varsin hyvänoloiseen paikkaan. Koska nämä…

Päivä 26 - Mielenhallintaa

22.12.2022
Tänään oli hyvä päivä. Maasto jätti toivomisen varaa, mutta ahkio tuli lähes koko päivän liikaa jarruttamatta perässä. Illan viimeisellä legillä maasto oli tasaisinta mitä ollaan tähän mennessä nähty. Päivän kuvassa Mikko ko. maastossa. Tämä antaa taas hyvää…

Päivä 25 - Iltapäiväksi sastrugipuistoon

21.12.2022
Tänään saatiin pitkästä, pitkästä aikaa lunta, joka ei ollut meitä vastaan. Viimeaikaiset rajut tuulet ja aurinko yhdessä lienee kovettaneet lumen pinnan. Ahkio kulki perässä kuten sen on suunniteltu tekevän. Tätä jatkui noin viiden legin ajan - sitten lumi…

Päivä 24 - Olosuhdetaistelu jatkuu

20.12.2022
Tero on kehittänyt tavan testata päivän hiihtokelin: aamulla kun tekee lähtöä teltan absidista, niin heittää (melko järeän teräskuuppaisen) lapion ovesta ulos. Jos lapio tippu oven eteen ja sen näkee normaalisti, lienee keli hyvä. Noh, tänään lapio katosi…

Päivä 23 - Rankka päivä

19.12.2022
Tästä päivästä ei voi paljoa muuta kuin tuon otsikon sanoa. Oli raskasta. Sama uusi lumi pyörii tällä alueella, eikä sastrugeistakaan ollut puutetta. Vedettiin ensimmäinen yhdeksäntuntinen, mutta silti päästiin alle 25 km. Ja akillesjänteet muistavat päivän…

Päivä 22 - Kuumetta ilmassa

18.12.2022
Jokainen päivä täällä on erilainen. Tänään keitettiin puurot ja syötiin ne, mutta sen jälkeen todettiin, että Mikon orastava kuumeinen olo pitää meidät sittenkin paikallaan. Taas siis levätään, vaikkei tarkoitus ollut. Lepäämisestä puheen ollen: kun lähdimme…

Päivä 21 - Korjausvarusteet

17.12.2022
Sama ralli jatkui kuin eilen. Nihkeää, mutta ikävä kyllä siitä pääsee ohi vain hiihtämällä. Niinpä me hiihdettiin. Koska meidän täytyy olla täällä täysin omavaraisia, on meidän varauduttava erilaisiin varusterikkoihin. Näin pitkällä matkalla niitä väistämättä…

Päivä 20 - Kohti lopullista voittoa

16.12.2022
Tuntuu aika rohkealta puhua lopullisesta voitosta hiihtopäivänä 20/50, eikö? Niin meistäkin. Siitä huolimatta mielemme kääntyivät tuolle kannalle tänään aamupäivällä. Saimme vihdoin, ensimmäisen kerran, puolikarvat toimimaan. Tämä lisäsi heti hiihtovauhtia ja…

Päivä 19 - Nokialainen jäsenkorjaaja

15.12.2022
Tänään oli pitkästä aikaa ”normaalein” päivä: koko päivä hiihtoa aika lailla vakaissa olosuhteissa. Hiihtokeli oli lähes erinomainen, mutta alusta pysyi tasaisen nahkeana ja turhan rikkonaisena. Tiedustelutietojemme mukaan 83 asteen tienoilla alkaa tasaantua…

Päivä 18 - Hiihtimet

14.12.2022
Päivästä tuli taas tavan mukaan vaihteleva. Ei saatu helppoa maastoa kuin tunti tai kaksi, loput oli sitä itseään (muttei ihan pahinta laatua). Tällaista tämä tulee olemaan seuraavat viikot; ei auta valittaa vaan vain hiihtää. Muutama kysely on tullut meidän…

Päivä 17 - Vuoristorataa

13.12.2022
Legit 1-2: Jahans. Tämä on sitä samaa tahmaa kuin eilenkin, ehkä vähän liukastettuna. Mikäs siinä, jurnutetaan päivä tätä. Legit 3-4: Oho, täällähän on alueita joilta tuuli on siivonnut tahmalumen pois. Mehän päästään kohta taas takaisin parempiin vauhteihin…

Päivä 16 - Tahmalunta ja moraaliin vaikuttava varusterikko

12.12.2022
Eilisen lumisateisen lepopäivän jäljiltä tänään herättiin aurinkoisen valkoiseen maisemaan. Tai no, valkoista täällä on aina, mutta nyt se oli tuoreemman valkoista ja tasaista. Uusi lumi tietää harvoin hyvää ahkiohommissa. Niinpä pelonsekaisin tuntein…

Päivä 15 - Whiteoutista huolimatta, mulkku nähty

11.12.2022
Eilisen hyvähenkinen hiihto päättyi n. 25km suoritukseen täydellisessä whiteoutissa. Illan pari vikaa legiä oli totaalista mittarilentoa ja telttaa pystyttäessä alkoi taivaalta tulla myös kevyttä lumisadetta. Keitellessämme illalla seuraavan päivän vesiä ja…

Päivä 14 - Huonoa näkyvyyttä

10.12.2022
Herättiin tuulettomaan leiriin. Aivot olivat edelleen ihmeissään, kun teltta ei pidä aamulla mitään ääntä; normaalisti jatkuvasti kuuluu läpätys ja suhina. Aurinko oli kuitenkin yön aikana sammunut. Tai ainakin mennyt todella synkän pilven taakse piiloon…

Päivä 13 - Aurinkoa ja hiihtomatematiikkaa

9.12.2022
Tänään herättiin auringonpaisteeseen, hiihdettiin uudet ennätyskilometrit auringonpaisteessa, ja leiriin saavuttiin illalla lähes kesätunnelmissa: tuuletonta, ja aurinko paahtoi todella, todella kuumasti. Päivän loppu oli aika suuri kontrasti aamun noin -1…

Päivä 12 - Aikataulutuksesta

8.12.2022
Tänään saatiin hiihtää koko päivä aurinkoisessa säässä. Tuuli pysyi edelleen navakkana, muttei erityisen pahana. Normaaliin tapaan mentiin sekä ylös että alas, tällä kertaa onneksi vähän enemmän ylös. Loppujen lopuksi kun pitäisi päätyä kolmen kilometrin…

Päivä 11 - Asiaa lääkintähuollosta

7.12.2022
Tänään hiihdettiin hyvä päivä. Ei nopea eikä helppo, mutta olosuhteisiin nähden hyvä. Saatiin vähän hyvää ja vähän nihkeää lunta, vähän ala- ja ylämäkeä. Oikealla näkyy vielä todella kaukana yksi vuori, mutta muuten näkymä alkaa tasaantua ”normaaliksi”:…

Päivä 10 - Hyvää itsenäisyyspäivää!

6.12.2022
Me elämme täällä Chilen ajassa, joka on tällä hetkellä viisi tuntia Suomen aikaa jäljessä. Täällä ollaan siis vielä tukevasti itsenäisyyspäivän puolella. Hyvää itsenäisyyspäivää! Päivän hiihdosta ei ole paljoa kotiin kerrottavaa: lähdettiin hiekkapaperimaiseen…

Päivä 9 - Valheellinen hyvän olon tunne

5.12.2022
Aamuun lähdettiin intoa puhkuen, koska ulkona oli paras hiihtokeli mitä ollaan tähän mennessä nähty: aurinko paistoi ja tuulta oli vain 2m/s. Maastokin oli tasaista. Laitettiin siis vähän vähemmän päälle ja innolla baanalle. Ensimmäiset puolitoista legiä meni…

Päivä 8 - Tuuleen tottuu

4.12.2022
Tänään lähdettiin taas suht navakkaan tuuleen liikkeelle. Tuuleen on tottunut niin hyvin, että piti mittarilla todeta sen olevan melkein 10 m/s; aivot piti tuulta paljon pienempänä. Ensimmäinen legi oli kauhea: sastrugit oli poikittain ja meno todella nihkeää…

Päivä 7 - Aurinkoinen hiihtokeli

3.12.2022
Tänään se sitten tapahtui: aurinkoista koko hiihtopäivän ajan, ilman pilvenhattaraa. Tuuli pysyi yhä hetkittäin navakkana, mutta tuon valon ja näkyvyyden merkitystä mielialalle ei voi aliarvioida. Ensimmäiset seitsemän legiä tuulen suunta oli sivuttainen…

Päivä 6 - Pimeydestä valoon

2.12.2022
Aamulla teltassa oli normaalia kosteampaa. Pilvisyys on ollut niin täydellistä ettei normaali auringon kuivatuskaan enää toiminut. Noustiin ylös teltasta samaan mihin edellinen ilta jätettiin: suht navakka tuuli, paljon liikkuvaa lunta, ja huono näkyvyys. Ei…

Päivä 5 - Whiteoutia ja petettyjä lupauksia

1.12.2022
Teltta hakkasi koko yön todella, todella lujaa. Siitäkin huolimatta, että koko laitos oli hautautunut lepopäivän aikana aika hyvin lumeen. Unet jäivät siis korkeintaan keskinkertaisiksi. Kun aamulla herättiin uuteen päivään, huomattiin pettymykseksemme, että…

Päivä 4 - Säältä suojassa

30.11.2022
Yön aikana tuuli ja lumi jatkoivat työtään ja oli kuin olisi suihkumoottorissa nukkunut. Kumpikin sai kuitenkin erinomaiset unet. Heräsimme normaalisti seitsemältä ja laitoimme pään ulos teltasta. Aika nopeasti saatiin aikaan päätös ”tuonne ei muuten nyt mennä…

Päivä 3 - Hymyillen vastatuuleen

29.11.2022
Antarktis jatkaa tarjoiluaan: tänään heti alusta tuuli nousi. Ihmeteltiin hiihdellessä, kun ei meinannut huppu pysyä päässä ja alkoi poskipäissä tuuli tuntua. Matkantekokin oli todella tukkoista ja lihaksissa poltteli. Tuulimittari esiin: 12-15 m/s. Koko…

Päivä 2 - Sisäänajovaihe

28.11.2022
Toinen päivä alkoi tuttuun tapaan herätyskellon pärinään 07.00. Tämän jälkeen keittovuorossa ollut Mikko laittoi bensakeittimen tulille. Tässä vaiheessa reissua herätyksestä hiihdon alkuun kestää n. 2h. Tässä ajassa miehet on ruokittua, päivän ruokatermarit…

Päivä 1 - Ylämäkeä

27.11.2022
Tänään oli meidän reissun ensimmäinen oikea hiihtopäivä. Lähdimme aamulla Hercules Inletin maarajan meren puolelta kello 8.48. Tällä reitillä ensimmäiset päivät ovat aika julmia: suuri osa koko 1130 km noususta tehdään ekoina päivinä. Tänään siis hiihdimme…

Hercules Inlet!

26.11.2022
Tänään 18.45 lentomies Timmy käveli meidän eteen ja ilmoitti, että saadaan lento päivällisen jälkeen. Kamat pitäisi olla valmiina ennen kuin syömme. Tuosta hetkestä oli päivällistunnin alkuun tasan 15 min, joten siitä seurasi melkoista tohinaa. Ahdoimme mahat…

Lennnot peruttu tältäkin päivältä

25.11.2022
Viime yönä oli toistaiseksi kylmin yö, ja tuuli jo jonkin verran hakkasi teltan seiniä. Täällä leiriä on valmisteltu jo toista päivää ennusteen mukaan illalla nousevaan myrskytuuleen. Tämä luonnollisesti tarkoittaa, ettemme tänäänkään päässeet Hercules…

Tuulet nousi, lentokoneet ei

24.11.2022
Aamulla laitettiin edellisillan käskyn mukaisesti teltta alas ja kamat lähtökuntoon. Aamiaisen jälkeen tuli taas viivästystieto, ja paria tuntia myöhemmin otsallakin jo näki, ettei tänään lennetä. Sääennustus tarjoilee huomiselle perjantaille myrskytuulta…

Edelleen Union Glacierilla

23.11.2022
Ei ollut lentokeliä tänäänkään. Niinpä olemme päivän lueskelleet ja oleskelleet leirissä. Uutta tietoa tulee muutaman kerran päivässä. Huomenna taas uusi yritys. Tämänhetkisen sääennusteen mukaan sen jälkeen tuulet nousevat reippaiksi, joten pidetään peukkuja…

Turvallisuusläpikäyntejä

22.11.2022
Tänään oli päivä ohjelmoitu: eri osa-alueiden kanssa turvallisuusläpikäyntejä. Keskusteltiin mm. reitistä, lääkkkeistä, yhteydenpidosta jne. Tämän homman ALE vetää todellisella ammattitaidolla. Lounaan jälkeen tuli yhtäkkiä tieto, että meidän lento voisikin…

Retkikunta Union Glacierilla

21.11.2022
Aamulla lähtöä siirrettiin pari kertaa eteenpäin, mutta viimein 12.20 lähtö koitti: bussi haki meidät (ja muut retkikunnat) hotelleilta, tiputettiin kaupunkiin jäävät kamat ALE:lle, ja siirryttiin lentokentälle ja turvatarkastuksen kautta 757:aan. Matkalla oli…

Ei tullut lähtöä

20.11.2022
Ei tullut lähtöä tänään. Aamulla tuli tieto että aamulähtö peruuntui, ja illalla saataisiin taas tietää lisää. Illalla tuli hieman toivoa antava tieto taas: huomiselle iltapäivälle odotetaan lentokeliä. Varmistus saadaan aamulla. Päivän kuva: Tylsyyden…

Lähtö lähellä. Ehkä.

19.11.2022
Tänään jatkoimme "päiväni murmelina" -teemalla: aamiainen, lenkki, lounas, lepäilyä, lentoikkunasta kertovan viestin odottamista. Suurin ero eiliseen oli, että illalla saapunut viesti antoi jo vähän toivoa: aamulla tulee uusi viesti onko lentokeliä vai ei…

Odotus jatkuu

18.11.2022
Tänään oli alkuperäisen suunnitelmamme mukainen lentopäivä. Mutta kuten eilen kirjoitettiin, lento viivästyi, ja uutta tietoa saataisiin vasta illalla. Hotellihöperyyden välttämäiseksi kävimme kävelylenkeillä pitkin kaupunkia; päivän kuvana siis satunnainen…

Ruumakollien punnitus

17.11.2022
Tämän päivän ohjelmassa oli ruumaan menevien laukkujen siirto ALE:n varastolle, niiden punnitus, ja lennon check-in. Aamulla herättäessä aikataulu oli vielä, että huomenna lennetään. Tämän vuoksi tehtiin normaalit viimeisen päivän seremoniat: pinottiin kaikki…

Viimeistelyjä

16.11.2022
Tänään oli varusteiden viimeistelypäivä. Aamulla pakattiin vielä karkit mukaan, kumpikin hiihtäjä makunsa mukaan: Mikko otti pussit sellaisenaan. Terolla taas on taipumus syödä kaikki näkemänsä karkit, joten itseään suojellakseen mies pakkasi karkit pieniin…

ALE:n infotilaisuus

15.11.2022
Tänään käytiin tekemässä pieni paikko-ostoskeikka. Meiltä puuttui yksi iso laukku jotta kaikki tavarat saadaan nätisti lentokoneeseen. Matkalla kaupalle käytiin rannassa kokeilemassa satelliittiyhteydet: luettiin ja lähetettiin viesti. Hyvin toimi täälläkin…

Ruokien ostoa ja pakkausta

14.11.2022
Tämän päivän teema oli selkeä: ruoka. Toimme suurimman osan ruoasta Suomesta (kiitos K-Citymarket Järvenpää), mutta tuoretuotteita emme luonnollisestikaan voinet rahdata. Ne on siis ostettava paikan päältä. Punta Arenasissa on yksi suurempi ruokakauppa.…

Päiväkävely ja varusteiden haku hotellille

13.11.2022
Aikaero ottaa aina omansa: Olimme kumpikin hereillä jo aamuneljältä. Seuraavat tunnit menivätkin sosiaalisessa mediassa, ja tärkeiden puhelinnumeroiden ja dokumenttien tallentamisessa laitteisiin. Tänään oli ALE:lla tarkoitus olla lento Antarktikselle, joten…

Retkikunta ja tavarat Punta Arenasissa

12.11.2022
36 tunnin matkustamisen jälkeen Mikko, Tero, ja ruumaan menneet laukut pääsivät kaikki onnellisesti Punta Arenasissa olevaan hotelliin. Matka meni mittaansa nähden hyvin eikä suurempia kommelluksia ollut. Viimeisellä lennolla Santiago de Chilestä Punta…

Miehet matkassa

11.11.2022
Tästä se lähtee; Tero ja Mikko lähtivät matkalle, tarkoituksena olla 32 tuntia myöhemmin Punta Arenasissa.

Rahti perillä

10.11.2022
Reissun onnistumisen kannalta yksi tärkeimmistä asioista on saada tavarat hiihtomaastoon. Tavarat menevät meillä kahta reittiä: osa matkatavaroina, osa rahtina. Näistä jälkimmäinen oli suuri jännityksen aihe: löytävätkö tavarat perille, yritetäänkö meiltä…

Kesätreenit

23.10.2022
Retkikunta aloitti aktiivisen valmistelun aika täsmälleen kolme vuotta sitten. Tällöin aloitimme myös säännölliset yhteistreenit: sovimme vetävämme rengasta (kuva) joka lauantai kello 8.00 aamulla. Vetäisimme rengasta 2-4h viikonlopusta riippuen. Talviksi…

Rahti pakattu

25.9.2022
Lähes kolmen vuoden valmistelun jälkeen retkikunta on vihdoin muuttumassa todeksi. Yksi konkreettisimmista esimerkeistä on erilaiset sopimukset, liput, ja esitietolomakkeet. Reittilennot Helsinki - Amsterdam - Santiago de Chile - Punta Arenas ja takaisin, sekä…

Talvitreenaus

27.3.2022
Valmistautuminen on meille todella tärkeää. Tällaiselle pitkälle retkikunnalle valmistautuminen sisältää valtavan määrän erilaisia tehtäviä: suunnittelu, varusteet, ruoka, rahoitus, viestintä, kartat, lennot, majoitus, rahti, jne. Mikään näistä ei kuitenkaan…

Tukijat