Takaisin Union Glacierille
Eilisen Etelänavalle pääsyn jälkeen alkoi hälinä: paikan päällä oli jo tuttuja odottamassa lentoa, ja viisi tuntia meidän jälkeen saapui vielä yksi tuttu lisää perille. Ilta siis meni ruokateltassa istuessa ja jutellessa myöhään yöhön. Joukossa oli monia todella kokeneita seikkailijoita, joten tarinoita riitti. Paluu arkeen oli karu, kun lämpimästä messiteltasta piti kömpiä omaan telttaan nukkumaan: ulkona oli noin -30 pakkasta, kuten käytännössä on ollut koko edellisen viikon. Kyselimme muilta retkikunnilta (joilla oli toimivia lämpömittareita) heidän pakkaslukemiaan, ja niiden perusteella me olemme ehkä raportoineet liian pieniä pakkasia.
Herätys aamulla oli kello viisi, ja varttia yli meidän kamat haettiin koneeseen pakattavaksi. Lähtöaika oli hieman epätavanomainen, koska sääikkuna oli sulkeutumassa sekä Etelänavalla että Union Glacierilla. Kone nousi suunnitelman mukaan kello 6.30 me, noin kymmenen muuta, sekä paljon tavaraa mukanaan. Normaalista reittikoneesta poiketen tämä kone on vanha DC-3 työjuhta (josta on vaihdettu moottorit tehokkaampiin), ja matkustajat ovat tukevasti untuvissa etteivät jäädy alkumatkasta. Päivän kuvassa näkymä istuinpaikalta: 20 cm oikeasta olkapäästä oli koko koneen mittaisesti tavaraa kattoon asti tiukasti kiinnitettynä. Mukana oli retkikuntien ahkioita, tyhjiä lentokerosiinitynnyreitä, leirin telttoja, virtsakanistereita, ja muita jo purettuja tavaroita. Kausi täällä päättyy pian, ja kaikkea puretaan.
Neljän tunnin lennon jälkeen ehdimme juuri laskeutua Union Glacierille ennen kuin pilvet tippuivat ja lentokeli päättyi siihen. Meidät vastaanotettiin hyvin: meille oli järjestetty ”jäätikköhotelliteltta”, sinne oli jo viety valmiiksi meidän leiriin jätetyt tavaramme, suihkut oli auki, lääkärit odotti mahdollisia avuntarvitsijoita. Suihku on täällä olosuhteiden vuoksi hieman normaalista poikkeava viritys, mutta toimi hyvin ja oli erityinen kokemus kahden kuukauden tauon jälkeen.
Meidän harmiksemme lempipaikkamme, eli kirjasto/lounge oli jo purettu.
Nyt taas levätään ja odotetaan, ja toivotaan sään aukeamista perjantaille suunnitellun 757-lennon toteutumiseksi; tällä nykysäällä ko. kone ei lähde Puntasta tänne suuntaan laisinkaan.