Tukijat


Päivä 10 - Hyvää itsenäisyyspäivää!

6.12.2022

Me elämme täällä Chilen ajassa, joka on tällä hetkellä viisi tuntia Suomen aikaa jäljessä. Täällä ollaan siis vielä tukevasti itsenäisyyspäivän puolella. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Päivän hiihdosta ei ole paljoa kotiin kerrottavaa: lähdettiin hiekkapaperimaiseen lumeen, mentiin sitä ensimmäiset kuusi tuntia, mutta onneksi viimeiseksi pariksi tunniksi luisto parani. Aurinkoa lähes koko päivän. Kerrassaan erinomainen päivä.

Käytetään siis päivän teksti tärkeämpään, kiittämällä retkikunnalle juuri tällä hetkellä, tänään, tärkeitä suomalaisia ihmisiä:

  • Perheet ja heitä tukevat henkilöt: Suuremmitta lätinöittäkin on selvää, ettemme me hiihtelisi täällä ellei kotona homma sutisi.
  • Meidän netti- ja sometiimi: Jappe, Apo, Antti ja Vesa paiskivat töitä että kansalla on luettavaa, ja me saamme viestejä tänne takaisinpäin.
  • Poppis: Miehen villasukka munassa -hiihtokikka toimii edelleen. Hiihtohame oli tänään turhan lämmin, joten kun tuuli tulee vetoketjun läpän suunnasta (kuten se aina täällä tulee) pitää keksiä jotain muuta.
  • Anoppi: Yllä mainituista villasukista. Ne olikin vähän pienet jalkoihin, mutta tuonne toisaalle koko riitti mainiosti!

Onnea Pohjoisnapaveteraani Jermi Tertsuselle majuriylennyksestä! Oikealle miehelle meni.

Päivän kuvassa dynaaminen duo tämän hiihtopäivän päätteeksi.

Sijainti-81.22639, -80.205063
Korkeus merenpinnasta771 m
Lämpötila-15 °C
Tuuli4 m/s S
Hiihtoa8 h
Päivämatka20.2 km (2.5 km/h)
Yhteensä150 km
Jäljellä976 km
Seuraa meitä Instagramissa
Dynamic duo

Tukijat